Riihimäen Tanssiklubi ry

Uutisarkisto

TANSSISTARTTI 3.1.2015

Uutisarkisto >>

Tanssistartissa tutustutaan tanssin maailmaan


Riihimäen Tanssiklubi järjestää lauantaina 3.1. klo 12 - 14 Tanssistartin Riihimäen vanhan kauppaoppilaitoksen salilla (Kalevankatu 5).

Ilmaisessa tilaisuudessa pääsee tutustumaan lavatanssin ja kilpatanssin maailmaan. Tanssiesittelyiden lomassa kerrotaan, millainen harrastus tanssi on ja mitä tanssitunnilla tapahtuu.

Halukkaat pääsevät kokeilemaan itsekin tanssiaskeleita, mutta tanssia voi seurata myös sivusta. Saliin voi astella sisäkengillä tai sukkasilla, vaatetukseksi esimerkiksi mukavat housut ja paita. 

Riihimäen Viikkouutiset 31.12.2014:

 

Aamuposti 30.12.2014:

 

Takaisin kaikkiin uutisiin